Muinaispuvulla tarkoitetaan viikinki- ja ristiretkiajalla käytettyä vaatetusta, josta on tehty 1900-luvulla pukurekonstruktioita. Suomalaisia muinaispukuja on kaiken kaikkiaan yhdeksän. Puvut on jaettu uusiin ja vanhoihin pukuihin niiden mallien mukaan: "vanhoja pukuja" ovat puvut, joissa on olkainhame ja "uusissa puvuissa" on peplos eli soljilla kiinnitettävä hame. Niin sanottuihin vanhoihin pukuihin kuuluvat Aino-puku, Perniön, Tuukkalan, Muinais-Karjalan ja Kaukolan puvut. Uusia pukuja ovat Euran, Maskun, Kaarinan ja Mikkelin puvut. Vanhojen pukujen aineisto kerättiin useamman haudan aineistoista. Kun taas uudet puvut on tehty yhden haudan hauta-aineiston perusteella.
Muinaispuvuissa on monia yhtäläisyyksiä. Itseasiassa ne ovat hyvinkin samanlaisia. Vain erilaiset yksityiskohdat erottavat ne toisistaan. Voitaisiin sanoa, että puvuissa on sama teema.
Muinaispuku koostuu monesta osasta. Alinna on alusmekko, sen päällä päällysmekko ja esiliina. Usein pukuun kuuluu myös jonkinlainen vaippa eli viitta ja päähine. Korut ovat tärkeä osa pukua. Joidenkin pukujen päällysmekko on hartioilta kiinnitetty soljilla. Puvuissa käytetään myös erilaisia nauhoja, joissa voi roikkua jokin työkalu, esimerkiksi puukko.
MUINAISPUKUJEN REKONSTRUOINTI
Rekonstruointi eli ennallistaminen alkaa, kun löydetään hauta, jossa on muinaispuvun jäänteitä. Tekstiilit ja korut ovat usein huonosti säilyneitä ja hauraita, eivätkä puvut ole välttämättä puettu vainajalle samoin päälle, kuin pukua muuten olisi pidetty. Vaikka puku olisikin säilynyt erityisen hyvin (on huomattu, että eniten koruja sisältäneiden hautojen tekstiilit ovat paremmin säilyneitä) ei yhden haudan perusteella pystytä vielä ennallistamaan pukua.
Jotta saataisiin jonkinlainen kuva muinaispuvusta, yhdistellään ja vertaillaan vierekkäisistä haudoista löytyneiden tekstiilien jäännöksiä. Puvun lopulliseen muotoon saattaa vaikuttaa myös esim. kirjailijoiden mielikuvat puvuista.
Puvun valmistuksessa pyritään käyttämään alkuperäisiä värejä, materiaaleja sekä työtekniikoita. Niiden keksiminen vaatii paljon kekseliäisyyttä ja monipuolista tietoa. Esimerkki muinaisesta työtavasta on loimipainoiset kangaspuut.
Kankaiden materiaalit pystytään selvittämään helposti mikroskoopin avulla. Villa on ollut yleisin materiaali puvuissa ja yleensä se on puvussa alimpana, lähinnä ihoa. Jalkineista ei tiedetä paljon, sillä niistä ei ole löytynyt tarpeeksi jäännöksiä, joista olisi saatu selville niiden ulkonäköä. Luultavasti jalkine on ollut nahkainen, koska niitä on löydetty jonkin verran. Varmaa kuitenkin on, että jonkinlaisia jalkineita näissä olosuhteissa on ollut pakko käyttää.
Rekonstruointi on siis yhdistelmä monenlaista tietoutta, analysointia, faktaa ja mielikuvitusta.
Useimpien vanhojen muinaispukujemme rekonstruoimisen idea on lähtenyt liikkeelle yksityisten henkilöiden tai yhdistysten aloitteesta, ei niinkään tiedemaailman sisältä, mikä osoittaa sen, että muinaispukujen rekonstruoimista pidettiin tärkeänä myös ei-akateemisten ihmisten keskuudessa. Uudet muinaispuvut taas on yleensä tehty tieteellisten lähtökohtien ja tarpeiden perusteella, joskin puvuilla on ollut merkityksensä paikallisen identiteetin kohottajina - esimerkiksi Kaarinan puvun suunnittelu keräsi kaarinalaiset kotiseutuihmiset yhteen tekemään ilmaista työtä puvun hyväksi.
Pukua pidetään myöhemmin syntyneiden muinaispukujen esikuvana. Alimmaisena on pitkähihainen pellavapaita, jonka päärmätyssä kauluksessa on hevosenkenkäsolki. Päällä on punainen, olkapäiltä avoin hame, Puku poikkeaa muista puvuista solkien kiinnityksen ja leveän lautanauhan osalta.
Puvussa ei ole tarkasti seurattu alkuperäisiä malleja. Alla on vaaleanharmaa pitkähihainen paita. Rinnalla riippuvat ketjut, joihin on kiinnitetty työkaluja. Paitaa kiinnittää pyöreä solki.
Puku on suunniteltu 1969 kaivetun Euran Luistarin haudan perusteella. Puvussa on paljon koruja ja esiliinan koristeluun on panostettu. Puku kuvastaa hyvin omaa aikaansa ja naisen hyvää asemaa viikinkiajan lopussa.
Puvun osat:
Halikon puvun taustalla on Rikalanmäen hautalöydöt. Pukua on oletettavasti käyttänyt Rikalan emäntä juhlapukunaan vajaa tuhat vuotta sitten. Vähäisten löytöjen takia ei voida tietää, millainen puku on oikeasti ollut. Kukaan ei ole koskaan valmistanut virallista konstruktiota Halikon puvusta, sillä sen tekeminen tulisi erittäin kalliiksi.
Kuvitellussa puvussa on käytetty paljon vastavärejä.
Päällyshame on punasävyinen ja huivi vihertävä taikka
valkoinen. Päällyshameen alla on valkoinen mekko.
Päällimmäisenä on okrankeltainen essu, joka on koristeltu
hiusnauhoin. Pukuun kuuluu sininen, villakankainen päähine,
jota koristaa siihen aikaan yleiset pronssispiraalit. Päähine
on sen verran korkea, että hiukset mahtuvat sen alle nutturalle.
Jaloissaan emännällä oli todennäköisesti ollut nahkatossut.