Rikalanmäki

Rikalanmäen historia

Kivi- ja pronssikaudella vesi lainehti nykyisten viljapeltojen paikalla. Rautakaudella, jolloin vesi alkoi laskea, alettiin harjoittaa maanviljelyä, koska Rikalasta oli tullut osa mannerta. Samaan aikaan Rikalasta tuli seudun tärkein keskus. Rikala sijaitsi tärkeän kauppareitin varrella, joka kulki Halikonjokea pitkin Hämeenlinnaan, jonne matkatessa poikettiin Rikalassa. Sinne oli keskittynyt kylätyyppinen asutus, jota oli muuallakin, kuten Märynummella. Rikalan monet arvokkaat löydöt kertovat yhteyksistä Eurooppaan ja arabialaiseen maailmaan. Löydöistä päätellen Rikala oli paikka, missä tavarat vaihtoivat omistajaa. Rikalalaisille joka päiväinen toimeentulo oli maanviljely, kalastus ja metsästys.

Rautakaudella vedenpinta oli 5 metriä tämänhetkistä ylempänä. Halikonjoen rannalta lähti polku Rikanmäelle. Ihmisen toiminnosta joen rannalla kertovat myös sieltä tavatut kulttuurikasvit. Rikala saattoi olla myös hämäläisten satama, mikä selviää keskiaikaisista asiakirjoista, vaikka niissä ei tarkkaa paikkaa mainitakaan.