Pyhän Yrjänän hospitaalissa istuu ryysyjensä päällä nurkassa Anna Matintytär ja syö hajamielisenä haaleaa ohrapuuroaan. Vuosi on 1421, mutta Anna Matintyttärelle se on samantekevää. Hän on vanhentunut ennen aikojaan. Häntä eivät enää häiritse muiden hoidokkien ainaiset torat, eivätkä lepratautisten haavat ja mustuneet sormet hätkähdytä. Hän on jo alistunut viettämän loppuikänsä näiden ankeiden seinien sisäpuolella, vailla toivoa paremmasta - ainakaan tässä elämässä.
Anna oli ennen kaunis ja verevä nuori nainen, joka hankki niukan toimeentulonsa viljellen pientä kasvimaataan ja kalastamalla yhdessä miehensä Pietarin kanssa. Lapsia syntyi ja kuoli. Pietari jäi palaamatta syysmyrskystä. Anna muutti jäljelle jääneine lapsineen kaupunkiin palvelijaksi. Talo paloi, vei lapset ja melkein Annankin. Olisikin vienyt, toivoi Anna.
Hospitaali ei ole sattumalta kaupungin laidalla; sinne sijoitetaan ei-toivotut ja mihinkään kuulumattomat, ne joiden tauteja kavahdetaan tai joilla ei ole enää muuta turvaa. Jonkinlaisen ylläpidon hoidokeille takaavat kaupungin porvareilta kerätyt maksut ja testamenttilahjoitukset. Ne, jotka ovat vain köyhiä, saivat paikan Pyhän Hengen talossa. Siellä Annakin oli ensin, mutta koska hänen tulensyömä ja umpimielinen olemuksensa pelotti muita, hänet siirrettiin tänne, muiden toivottomien joukkoon.
Minna HautioAV&AN
LINKKEJÄ
Matti Matinpoika, Annan veli
