Koroisten Turku
Aurajoen varrella sijaitsevalle Koroisten niemelle syntyi 1200-luvun alussa maamme
kirkollinen ja hallinnollinen keskus. Koroinen oli edullisen sijaintinsa vuoksi
merkittävä kauppapaikka sisämaahan johtavien kulkureittien risteyksessä. Koroinen
menetti vähitellen merkityksensä. Uutta tuomiokirkkoa alettiin 1280 luvulla rakentaa
Unikankareelle ja Turun linnaa Aurajoen suulle.
Koroisten niemelle rakennettiin vuoden 1220 jälkeen hirsistä piispankirkko, johon
1250-luvulla lisättiin muurattu kuori. Kirkkoa suojasi maan puolelta paalutuksin
varustettu valli ja vallihauta ja Aurajoen puolelta kivinen puolustustorni. Piispalle
alettiin 1260-luvulla rakentaa palatsia tornin viereen. Harmaakivinen kolmikerroksinen
palatsi holvattiin ja sen ikkunan- ja ovenpielet koristeltiin muototiilillä. Tiili
rakennusaineena oli uutta Suomessa.Koroisten pienoismalli 1200-luvun lopulta Turun
linnassa. Mallin asiantuntijoina ovat toimineet FT C.J.Gardberg ja FM Pentti Koivunen.
Seija Väärä/TMM |