KOTI KAUPUNGISSA

Aurajoen rannassa kirkosta alajuoksulle käy vilske.
Puuta hakataan, tiiliä kannetaan,
laastia sammutetaan ja sekoitetaan.
Miehet hikoilevat, pojat huutelevat toisilleen,
ohi kulkeva nainen hymyilee.
Kuiva maa pölisee kiireisten jalkojen alla.
1400-luku oli Turussa nopean kasvun aikaa,
ja yhä useampi sai kodin kaupungissa.

Kaupungissa on ihmisiä ja elämää.
Kaupungissa kuulee uusimmat uutiset.
Uutuudet saapuvat ensimmäisenä kaupunkiin.
Kaupungissa on töitä tarjolla
ja huvituksia joka makuun.
Kaupungista saa apua tarvittaessa.
Kaikki tietävät, mikä on kaupunki.
Toiset sinne haluavat ja toiset eivät.

Keskiaikainen Turku oli pieni kaupunki kaukana pohjoisessa, jossa asui uutteraa ja yritteliästä, joskin vielä sivistymätöntä väkeä. Keskiaikainen Turku muistutti monessa mielessä Villin Lännen kaupunkia. Eteläisten maiden rikkaudet kohtasivat pohjoisten metsien aarteet kauppapuodeissa ja varastoaitoissa. Nopeasti kasvava kaupunki oli monikielinen ja -kansallinen.
Kaupunkilaisten joukkoon mahtui saksalaisia kauppiaita, taitavia käsityöläisiä, papistoa ja munkkeja sekä maalta muuttanutta palvelusväkeä parempaa elämää ja uutta ammattia etsimässä. Keväällä kaupunkiin saapui lisäksi laivoilla kauppiaita, merimiehiä ja muita kulkijoita.

KIVESTÄ JA PUUSTA

Mikael juoksi kapeaa kujaa alaspäin. Isä oli sanonut, että pyhänä, kun mentäisiin kirkkoon, katseltaisiin samalla kaupunkia. Mikael ei kuitenkaan malttanut odottaa. Kostea maa vaihtui pian kadun kivettyyn pintaan. Kivet tuntuivat sileiltä jalkapohjaa vasten. Kadun molemmin puolin kohosivat taivaaseen asti kivimuurit. Kivimuurin yläosassa olevasta ikkunasta heitettiin likavettä kadulle, ja Mikael onnistui väistämään vasta aivan viime tingassa. Seuraavan kivitalon alaosan puinen ikkunan peittävä luukku oli auki. Mikael kurkotti kaulaansa nähdäkseen luukulla seisovan naisen ohi. Sisällä hämärässä hän näki miehiä istumassa pöydän ääressä: miehet joivat astiasta, jonka kiiltävän kyljen läpi näkyi sisällä oleva juoma.

Keskiaikaisessa kaupungissa suurin osa rakennuksista oli puusta, mutta kaupungin vauraimmissa osissa olivat päärakennukset useimmiten kivestä ja tiilestä.
Erityisesti 1400-luku oli Turussa vilkasta kivirakentamisen aikaa. Kivitaloja tunnetaan muutamista historiallisista lähteistä ja niitä on löydetty arkeologisista kaivauksista useita eri puolilta Turkua. Laajimmin kivitaloja on kaivettu esiin Aboa Vetus -museon alueelta, jolta tunnetaan kymmenkunta keskiaikaista kivi- ja tiilitaloa. Niistä vanhimmat voidaan varmuudella ajoittaa 1300-luvun loppupuolelle.

Aboa Vetuksen kaivauksessa saatiin ensimmäisen kerran esiin keskiaikaisten talojen ylempiä kerroksia, väliseiniä ja lattioita. Muualla Turussa on jäljellä vain holvattuja kellareita uudempien talojen alla. Uusi ja mielenkiintoinen kaivausten tutkimustulos on myös se, että kaikkia taloja ei ollutkaan rakennettu harmaakivestä, sillä Aboa Vetuksen alueella on useita keskiaikaisia tiilestä rakennettuja taloja. Tätä ennen ajateltiin, että tiiliä oli keskiajalla käytetty vain linnojen ja kirkkojen rakentamiseen.

KAUPUNGIT ITÄMEREN ALUEELLA

Hans ja Jürgen katsoivat isän pöydälle levittämää karttaa. Heidän oli aika lähteä kotikaupungistaan Lyypekistä maailmalle. Isän kauppahuone menestyi hyvin, mutta he kaikki eivät voineet jäädä sitä pitämään. Isä ja setä olivat käyneet laivallaan Turussa jo monena kesänä, ja serkut asuneet siellä jo muutaman vuoden. Turku oli selvästi hyvä kauppapaikka ja he olivat saaneet hankittua hienoja turkiksia. Pohjoisessa oli tilaa elää ja mahdollisuuksia rikastua. Tulevana kesänä valmistuisi serkkujen perheen kivitalo, jota oli ryhdytty rakentamaan jo edellisenä vuonna. Pohjoisen lyhyt kesä asetti rajansa rakentamiselle, pakkanen väistyi vasta myöhään keväällä ja saapui jo varhain syksyllä. Jürgen oli innoissaan matkasta, mutta Hans olisi mieluummin mennyt Pariisiin yliopistoon, eikä hän vieläkään ollut hylännyt haavettaan lopullisesti.

Vielä 1000 ja 1100 -luvuilla kauppa oli enimmäkseen keskittynyt asutuksesta erillään sijaitseville kauppapaikoille. Itämeren alueella varsinainen kaupungistuminen liittyi yleensä saksalaisten hansakauppiaiden 1200-luvulla vahvaksi nousseeseen taloudelliseen asemaan. Saksalaiset rakensivatkin koko Itämeren kattavan organisaation, jonka lähtökohtana oli Hansan perustamien kaupunkien verkosto. Ruotsin, Suomen ja Viron Hansaliitto saavutti 1200- ja 1300-lukujen taitteessa.

Saksalaisten verkostoon kuuluville kaupungeille oli tyypillistä kaupunkisuunnittelu ja systemaattinen asemakaava. Kaupungin päätekijät ja tunnusmerkit olivat vahvasti saksalainen porvaristo, jonka käsissä oli kauppa ja kaupunkia johtava raati; kruunu, joka edusti valtakunnan lakia ja järjestystä sekä kirkko, joka edusti paavia ja Jumalaa.

TURKU

Perhe saapui Turkuun jokea pitkin, yläjuoksulta. Veneeseen oli pakattu kaikki, mitä he omistivat. Mikael katseli äitiä ja isää, jotka soutivat hänen ja Matin istuessa keulassa. Perää piti isosisko Kerttu. Mikael katseli vehmaan vihreitä jokitöyräitä ja ajatteli Turkua. Hän ei ollut varma, mitä ajatella. Aina ennen Mikael oli tiennyt, mihin he muuttaisivat. Toisin kuin ennen, he muuttivat nyt jo keväällä, sillä kesällä kaupungissa oli paljon rakennustyötä. Isäntä oli antanut isän lähteä, koska hän teki kauppaa niiden saksalaisten kanssa, joiden palvelukseen isä Turussa menisi. Isä oli pitäjän parhaita rakennusmiehiä ja juuri sellaisia Turussa nyt tarvittiin.

Kun Turku alkoi muodostua 1200- ja 1300 -lukujen vaihteessa Aurajoen rantamaille ja Unikankareen kummun liepeille, uudessa kauppakylässä eleli ehkä muutama sata ihmistä. Sodista, rutoista ja muista tuhoista huolimatta kaupungin väkiluku kasvoi pikku hiljaa. Maaseudulta muutti jatkuvasti uutta väkeä kaupunkiin. Myös muualta Itämeren alueelta, erityisesti Tukholmasta ja Tallinnasta saapui ja asettui kaupunkiin jopa kokonaisia kauppiassukuja.

Viimeistään 1300-luvun kuluessa Turun kaupungin eri osat eriytyivät niin, että kaupunkia reunustavien kukkuloiden juurelle asettuivat käsityöläiset ja muu vähävaraisempi väki. Jokivarteen kirkon ympärille ja Suurtorin ympäristöön asettuivat suurkauppiaat taloineen ja ranta-aittoineen. Elinkeino ja varallisuus ohjasivat rakentamista. Mätäjärvelle ja muille sivukujille nousi pieniä hirsitupia, mutta jokivarteen kauppiaat rakensivat viimeistään 1400-luvun alusta lähtien - kenties jo aikaisemminkin - komeita kivi- ja tiilitaloja. 1400-luvun alussa rakennettiin myös Aurajoen ylitse silta, joka katkaisi suurten kauppalaivojen kulun Tuomiokirkon edustalle. Kauppakortteliksi muotoutui sen jälkeen Suurtorin alapuolinen jokivarsi.

KOURALLLINEN VÄKEÄ, TUTTUAKIN TUTUMPIA

Pietari keskeytti laiturinsa korjaamisen nähdessään veneen saapuvan Koroisten suunnasta. Nuorten saksalaisten uusi renki perheineen, tiesi hän heti. Hän oli tavannut miehen ja tunnisti myös veneen. Olivat muuttamassa kaupunkiin, kuten niin moni muukin nykyään. Vaikka - mikäpä siinä muuttaessa. Olihan se toista olla saksalaisen kauppiaan palveluksessa kuin renkinä Aurassa. Työ oli kovaa täälläkin, mutta kaupunki ja kaikki ihmiset, joita täällä tapasi ja tarinat joita kulkijat kertoivat kaupungin kivisaunassa; sellaista ei muualla ollut. Ja olivathan elinolot täällä paremmat kuin maalla ja mahdollisuuksia monenlaisia.

Nykyään on vaikea kuvitella, miten pieni kaupunki Turku keskiajalla oli ja miten vähän ihmisiä siellä todellakin asui. Keskiajan kuluessa Turun väkiluku nousi huimasti, muutamasta sadasta asukkaasta kahteen tuhanteen. Keskiajan alun muutama sata ihmistä asuttaisi nykyaikaisen suurehkon kerrostaloyhtiön ja keskiajan lopun pari tuhatta ihmistä mahtuisivat helposti asumaan keskikokoiseen ruotsinlaivaan.

Turun väestö jakaantui porvaristoon, lukeneistoon - jota edustivat lähinnä papit ja luostarin väki - käsityöläisiin ja palvelusväkeen. Kanssakäyminen eri ryhmien välillä rajoittui välttämättömään ja sitä hankaloitti se, että parempi väki puhui enimmäkseen saksaa ja ruotsia - lukeneisto lisäksi latinaa - kun taas rahvas puhui suomea. Kaikki tunsivat toisensa, mutta silti samanikäiset ja -henkiset ihmiset olivat jotakuinkin vähissä.

KOTI KAIKILLE

Kerttu oikaisi itsensä luhdin lattialle levitetyille oljille. Takana oli pitkä ja jännittävä päivä uudessa talossa. Osa tytöistä ei vielä ollut tullut nukkumaan. Jotkut olivat lähteneet katsomaan päivällä saapunutta laivaa, jotkut muuten vain omille teilleen. Kerttu ei vielä tuntenut ketään.
Aamunkoitteessa hän lähtisi muiden kanssa paimeneen. Hän toivoi tyttöjen kertovan lisää kauppiaan talosta, sen kaikista kerroksista, huoneista ja ihmisistä. Ehkä hän kuulisi lisää myös merten takaa saapuneista vieraista.

Keskiaikaiset kivitalot olivat kaksi-, kolmi- ja jopa nelikerroksisia. Pohjakerroksesta avautui kadulle pari pientä ikkunaa, jotka toimivat kauppapuodin myynti-ikkunoina. Pohjakerros oli keskiajalla vain puoliksi maan alla eikä siis varsinainen kellari, jollainen siitä tuli vasta myöhemmin, kun kadun pinta korjausten myötä kohosi. Pohjakerrokseen kuljettiin pihan puolelta portaita pitkin. Toiseen kerrokseen johti rakennuksen päädyssä oleva ovi.

Toisessa kerroksessa oli suuri tupa, jossa oli iso avotakka. Tupa toimi päiväaikaan kauppiaan ja asiakkaiden välisenä neuvottelupaikkana, ja illalla talon väki saapui sinne ruokailemaan. Aamulla tupa oli jälleen talon ydin, jossa valmistettiin ruokaa väelle pitkää päivää varten. Kylmänä vuodenaikana lämpimään tupaan kerääntyi suuri osa talon asukkaista myös nukkumaan. Tuvassa oli paitsi lämmintä myös erittäin ahdasta, ja heti säiden suinkin salliessa suuri osa väestä muuttikin pihapiirin erillisiin puurakennuksiin, joista osa oli asuin- ja varastokäytössä, osa karjasuojina.

Talon ylemmissä asuinkerroksissa oli talon väen makuutiloja ja isäntäväen oma kamari. Asuinkerrosten yläpuolella, jyrkän harjakaton alla, oli varastotilaa.

Klikkaa kotia!

KAUPPAHUONE

Hannu järjesteli tavaroita puodissa. Toisella korvalla hän kuunteli, miten pääpiika selvitti tulokkaille talon tapoja. Perhe tuli Jakobin tilalle, joka oli perustanut oman verstaan. Kaupungissa oli mahdollisuuksia ja moni muukin kotikulmilta saapunut oli löytänyt sieltä elantonsa. Vaikka olihan niitäkin, joiden oli kaupungissa käynyt huonosti. Hannu oli kuitenkin tyytyväinen oloonsa, hän oli opetellut laskemaan ja vähän lukemaankin ja ylennyt kauppa-apulaiseksi. Oikean valinnan hän oli tehnyt lähtiessään Aurasta hänkin. Siellä hän olisi ollut renki ja renkinä pysynyt. Täällä nuorten saksalaisten palveluksessa hänellä oli mahdollisuus oppia yhtä sun toista. Hannun tavoitteena oli perustaa oma pieni puoti joskus tulevaisuudessa.

Kauppiaan kivitalo ja kaupunkitontti olivat kokonaisuudessaan yksi suuri kauppahuone, jossa oli monia eri toimintoja samoissa tiloissa. Talossa käytiin jokapäiväistä kauppaa ja samalla se toimi varastona niin myyntiä odottaville tuontitavaroille kuin lastausta odottaville vientituotteillekin. Kivestä muurattu kellariholvi toimi oivana suojana arvokkaille tavaroille. Samaan aikaan talossa asui paljon väkeä, joka söi, joi, nukkui ja vietti aikaansa varsin ahtaasti. Talolla oli myös joukko kotieläimiä ja pihalla pieni kaalimaa.

Keskiaikaisessa talossa valtaa piti kauppias vaimoineen - myös leskirouva saattoi olla kauppiastalon johdossa. Varsinaisen kauppiasperheen lisäksi taloudessa asuivat kauppiaan apulaiset, talon rengit ja piiat sekä heidän lapsensa. Kaupunkitaloon majoittuivat kaupungissa käydessään myös kauppiaan ulkomaiset ja kotimaiset kauppakumppanit ja heidän palvelijansa. Keskiaikainen kauppiaan talo oli monien ihmisten elinalue, jossa yksityisyydelle ei jäänyt paljon sijaa.

Minna Hautio
AV&AN