Tammi tarkoittaa napaa, akselia tai keskipuuta. Tammi- eli sydänkuu on talvikuukausista keskimmäinen ja se jakaa vuodenajoista vaikeimman kahteen osaan. Tammikuu oli toisaalta talvilevon, toisaalta rakennus- ja tarvepuiden hakkuuaikaa.

Tammikuussa oli kylmää, pimeä tuli varhain ja aikaa jouduttiin viettämään ahtaissa ja tunkkaisissa sisätiloissa. Kevättä odotettiin toiveikkaina, koska valoisammat ajat olivat edessäpäin. Sydäntalven päivä, 13. tammikuuta, oli vuonna 1300 keskiviikko, ja siitä alkoi matka kohti ensimmäistä kevätpäivää.

Turku oli pieni, hiljainen asutuskeskittymä Aurajoen mutkassa kukkuloiden suojassa. Jäätynyttä Aurajokea pitkin voi hiihtää Koroisiin ja siitä edelleen Vähäjokea pitkin vaikka Maariaan asti. Pidemmällekin pääsi, jos mieli teki, mutta päivät olivat lyhyitä ja pakkanen puri napakasti.

Loppiaisesta 6. tammikuuta alkoi monen viikon juhlaton kausi, joka päättyi vasta laskiaisena. Kansan suussa tätä ankeaa aikaa kutsuttiin "härkäviikoiksi ja läpileiviksi" tai "selkäviikoiksi ja reikäleiviksi". "Härkäviikot" viittasi siihen, että työhärät iestettiin jälleen joulutauon jälkeen. Härät olivat saaneet levätä yli joulun ajan, jolloin ei tehty raskaita töitä, vaan ajeltiin hevosilla. "Reikäleivät" viittasi siihen, että juhlaruuat oli popsittu ja siltäkin osin paluu arkeen oli edessä. "Selkäviikot" tarkoittivat talven selkää, joka taittui 20. tammikuuta, Pyhän Henrikin, Suomen suojelupyhimyksen surman muistopäivänä. Sanottiin myös, että karhu käänsi silloin kylkeä talvipesässään. Vuonna 1300 tämä päivä oli keskiviikko.

Talven selän taittuminen oli merkittävä virstanpylväs ruokatalouden kannalta: Silloin piti olla tallessa vielä puolet eläinten rehusta ja kaksi kolmasosaa ihmisten ravinnosta, jotta selvittäisiin laidunkauteen ja ensimmäisiin uuden sadon antimiin asti.

JANUARI (fi. tammikuu)

Det finska ordet för januari kommer från ett ord som betyder nav, axel eller mittstock (fi. tammi). Januari är den mittersta vintermånaden och delar den svåraste årstiden i två delar. Januari var dels månaden för midvintervilan, dels den tid då man avverkade byggnads- och gagnvirke.

I januari var det kallt, det blev tidigt mörkt och man tillbringade största delen av sin tid i trånga bostäder med instängd luft. Man väntade förhoppningsfullt på våren, som skulle komma med ljusare tider. År 1300 inföll midvinterdagen på onsdagen den 13 januari och då började man gå mot sommar. Åbo var ett litet, fridfullt bosättningsområde i en krok till Aura å, i skydd mellan kullarna. Längs den frusna ån kunde man åka skidor till Korois och vidare upp längs Vähäjoki ända till S:t Marie. Man kunde fortsätta ännu längre, om man ville, men dagarna var korta och bitande kalla.

Trettondagen, den 6 januari, markerade början på en period med "oxveckor och rågbröd", som innebar många arbetsamma veckor utan högtider fram till fastlagen. "Oxveckorna" syftade på att man åter lade oket på dragoxarna efter det långa juluppehållet. Oxarna hade fått vila över julen, då man inte gjorde något tungt arbete, utan körde med häst. "Rågbrödet" anspelade på att man hade ätit upp festmaten och återgick till vardagen. Man sade att midvintern var över vid Sankt Henriks dag, den 20 januari, som hölls till åminnelse av Finlands nationalhelgons död. Man sade också att björnen vände på sig i sitt ide den här dagen. År 1300 var det en onsdag.

Att midvintern övergick i vårvinter var en betydelsefull milstolpe för hushållningen. Man räknade att man då skulle ha kvar hälften av fodret till boskapen och två tredjedelar av matförråden för människorna, om man ville klara sig tills boskapen kunde släppas ut på bete och tills den nya skörden gav nya tillskott.