KESÄKUU

Kesäkuun nimi tulee siitä, että silloin käännettiin kesannoksi jätetyt pellot. Nimi on sittemmin yleistynyt tarkoittamaan koko kesäistä vuodenaikaa.

Aiemmin kesäaikaa sanottiin suveksi, jolla yleisemmin tarkoitettiin koko sitä aikaa, jolloin oli suojasää. Suvi alkoi 14. huhtikuuta ja päättyi 14. lokakuuta. Varsinaisen kesän katsottiin alkavan, kun kaura, ohra, herne ja papu oli kylvetty toukokuun lopulla.

Aikaa ennen Juhannusta kutsuttiin pikkukesäksi tai pikkusuveksi ja aika Juhannuksen jälkeen oli isokesä tai isosuvi. Kesäkuuhun liittyy sanonta "Kesä kerkeimmillään, nälkä närkeimmillään". Kaikki odottivat kovasti uuden sadon valmistumista. Pikkukesä tarjosi syötäväksi väinönputken, metsäsaran sekä nokkosen taimia sekä koivun mahlaa. Kasvit olivat vitamiinipitoisia, mutta eivät vieneet nälkää kovin hyvin.

Turun tuomiokirkko vihittiin pikkukesän loppupuolella, perjantaina 17. kesäkuuta ja Pyhän Henrikin luut siirrettiin sinne Nousiaisista lauantaina, 18. kesäkuuta. Piispa siunasi kirkon seinät pyhällä öljyllä ja niihin paikkoihin maalattiin vihkiristit. Pyhän Henrikin pyhäinjäännökset kannettiin hartaassa kulkueessa kirkkoon ja sijoitettiin pääalttarin eteen. Tapahtuma oli nuoren kaupungin historiassa merkittävyydessään vailla vertaa ja kirkon vihkimispäivää vietettiin suurin juhlamenoin tästä eteenpäin vuosittain.

Juhannus oli virallisesti nimetty Johannes Kastajan syntymän muistopäiväksi, vaikkakin siinä oli piirteitä myös vanhasta pakanuuden ajan keskikesän juhlasta. Juhannuksena tehtiin taikoja, joilla pyrittiin edistämään karjaonnea. Myös tulevan puolison selvittäminen oli Juhannusyönä mahdollista, ja turkulaisetkin nuoret neidot lienevät olleet näihin taikoihin varsin perehtyneitä ja niitä yöttömänä yönä kokeilivat.

JUNI (fi. kesäkuu)

Det finska namnet på juni härstammar från det, att man vid den tiden på året bearbetade de åkrar som legat i träda (fi. kesanto). Detta ord har senare fått en vidare betydelse och avser numera hela årstiden, sommaren (fi. kesä). Tidigare använde man ett annat ord för sommartiden (fi. suvi) och avsåg med detta hela sommarhalvåret. Sommaren började då den 14 april och tog slut den 14 oktober. Man ansåg att den egentliga sommaren började i slutet av maj, när man hade sått havre, korn, ärter och bönor.

Tiden före midsommar kallades försommaren och tiden efter midsommar högsommaren. Ett ordspråk om juni säger att sommaren är som vackrast när hungern är som störst. Alla såg redan fram emot den nya skörden. Försommaren bjöd föda i form av fjällkvanne, skogsstarr och nässlor samt björksav. Växterna innehöll vitaminer, men stillade inte hungern särskilt väl.

Åbo domkyrka invigdes i slutet av försommaren, fredagen den 17 juni och Sankt Henriks reliker fördes hit från Nousis lördagen den 18 juni. Biskopen välsignade kyrkans väggar med invigd olja och man målade konsekrationskors på dessa ställen. Biskop Henriks reliker bars in i kyrkan i en andaktsfull procession och placerades framför huvudaltaret. Händelsen saknade motstycke i den unga stadens historia och dagen för invigningen av domkyrkan firades därefter med stora ceremonier varje år.

Midsommar hette officiellt Johannes Döparens dag och firades till åminnelse av hans födelse, men helgen hade även drag av den gamla sommarsolståndsfesten från hedendomens tider. På midsommaren gjorde man trollkonster, som väntades ge tur med boskapen. Det ansågs också vara möjligt att se vem som skulle bli ens make på midsommarnatten och de unga mörna i Åbo var antagligen väl insatta i trolldomen och prövade den i den ljusa natten.