Maineikkaaseen Kaarle Knuutinpojan jousiampujain suomalaisosastoon kuulunut Markus Topiaksenpoika Haukka ei alkujaan ole turkulaisia. Vartuttuaan Rautalammilla hän pestautui 16-vuotiaana Kaarle Knuutinpojan Viipurin vuosina jousiampujaksi, ja sodittuaan sittemmin kuninkaan joukoissa tanskalaisia vastaan asettui lopulta Turkuun. Sotaretkillään Markus ehti kerätä hiukan omaisuutta ja hankki Räntämäestä pienen maatilan. Viime vuodet ovat olleet rauhallisempia ja Markuksen Liina-vaimolle on ehtinyt siunaantua kolme tytärtäkin. Päivät kuluvat maata viljellen ja pientä karjaa hoidellen.
Kun kotityöt antavat myöden, pakkaa Markus konttinsa täyteen ja lähtee erälle, yleensä jonnekin Pyhäjärven suuntaan. Hän sauvoo ruuhensa Paattisten joen latvoille ja jatkaa siitä jalan. Sotaväessä palvellessaan hän tottui käyttämään jalkajousta, mutta eräretkillä hän hyväksyy koiransa Penin lisäksi vain vanhan uskollisen katajajousensa, jolla hyvin pystyy kaatamaan isonkin hirven. Metsän vilja antaa mukavasti lisäsärvintä pöytään ja kuninkaan jousiampujana hänellä on oikeus metsästää kaikilla Suomen saloilla. Toisinaan saalista kertyy niinkin runsaasti, että ylijäämän voi kaupitella joko Torilla tai myydä herroille linnaan. Markuksen vaimo on tottunut nahan parkitsija, jonka näädän- ja oravannahat ovat laadustaan tunnettuja.
Markus ei enää kaipaa sotatantereille, eikä häneltä ole helppo saada vastauksia sotaretkiin liittyviin kysymyksiin. Gotlannissa hänen tiedetään joutuneen hetkeksi jopa tanskalaisten vangiksi kun jalkajousen nuoli oli läpäissyt jalkaa suojaavan nahkapanssarin ja tehnyt reiteen ammottavan haavan. Tuon tapauksen seurauksena hän edelleenkin ontuu oikeaa jalkaansa. Hevosen selkään Markusta on turha houkutella sillä hän sanoo mieluummin luottavansa omiin, vaikkakin ontuviin jalkoihinsa. Ilmeisesti hevosten kaihtaminenkin liittyy sekin johonkin sotatapahtumaan, josta Markus visusti vaikenee. "Kiitän luojaani, että täällä Varsinais-Suomessa kynnetään pellotkin härjillä" on Markuksen mielilauseita.
Kun linnanherra saa korkeita vieraita kutsutaan Markus koirineen jahtimestariksi Ruissaloon, jonne Markuksellakaan muuten ei ole asiaa. Häntä hymyilyttää linnanherrojen ja rouvien kevyet, hopealla silatut aseet, joista Markus sanoo, ettei niillä saa hengiltä edes jänistä. Onneksi Ruissalossa ei ole karhuja. Muuten Ruissalon komennus on aina hauska ja iltatulilla saa juoda herrojen olutta tai jopa viiniä niin paljon kuin haluaa. Metsästysretken jälkeen hän uteliaan Liina-vaimonsa kyselyihin vastaa, että Ruissalossa pitkälti oli saman moista kuin Skoonessa; olutta ja nuolia kului paljon, mutta toisin kuin Skoonessa rahapussi ei paljoa lihonut eikä vainajiakaan syntynyt yhtä paljon.
LINKKEJÄ
Aikajana
