Kylmän kangistamin sormin virittää Matti Matinpoika jälleen
kerran jousensa Paattisten metsässä. Kovin usein ei Matin jousikäsi jättänyt
tuottamatta tulosta, siitä oli Matti aivan ansaitusti kuuluisa. Aamuinen metsästysretki
tuotti teeren pataan pantavaksi ja seitsemän nahkaa lisää Matin
turkisvarastoon, jonka tukkukauppias Gödecke Hansemann oli auliisti luvannut ostaa, jahka
Danzigiin menevää laivaa taas lastattaisiin..
Monet kerrat oli Matti mielessään kiitellyt hansamiesten
ylenpalttista mieltymystä oravannahkoihin; miten monen talven yli olivatkaan kauppiailta
turkiksilla vaihdetut jauhosäkit auttaneet Mattia ja Ainoa - alati kasvavine
lapsikatraineen - selviämään. Matilla oli toki silti omaakin peltoa, tosin vain pieni
tilkku. Ainon kaalimaa tuotti toisinaan satoa yli omankin tarpeen. Matti oli kovin ylpeä
ahkerasta vaimostaan, joka kehräsi ja kutoi muillekin aina, kun muilta töiltään
ennätti.
Matilla oli oma tupa, jossa asui Matin perhe ja talvisydännä myös lehmä, lammas ja
kanat.
Varsinkin lapset pitivät porsaasta, jonka Matti keväällä osti markkinoilta. Suuri oli ollut parku ja poru, kun se syksyllä teurastettiin. Jouluun mennessä suru oli kyllä jo haihtunut.
LINKKEJÄ
Anna Matintytär
