Merenkulun sanastoa

LINKKEJÄ:

Jaakopinsauvaa käytettiin paikan määrittämiseksi merellä. Se keksittiin 1300-luvun taitteessa ja oli ainoa tekninen apuväline pari sataa vuotta. Kompassi tuli käyttöön 1400-luvun lopulla. Jaakopinsauvalla mitattiin taivaankappaleiden välisiä etäisyyksiä. Sauvassa on kolme asteikkoa. Jokaista asteikkoa varten on poikkipuulla aikaansaatu risti. Auringon korkeutta mitattiin vain yhdellä poikkipuulla, joka säädettiin niin, että aurinko oli valitun puikon yläpään kohdalla ja taivaanranta alapään kohdalla.

Käsilokilla eli lokinuoralla mitattiin nopeuksia. Lokinuoraan on tehty solmuja tasaisin välein. Lokinuora laskettiin kelalta veteen ja katsottiin, miten monta solmua ehti kulkea tietyn ajan kuluessa. Ajan mittauksessa käytettiin tiimalasia, lokilasia, jossa santa juoksi 30 sekunnin ajan.

Tiimalasilla mitattiin ajan kulkua ennen mekaanisten kellojen keksimistä. Tiimalasilla oli myöhemminkin merellä tärkeä tehtävä. Pienessä tiimalasissa hiekka valui lasista toiseen puolessa tunnissa. Laivavahdin oli annettava laivakellolla merkki puolen tunnin välein. Hiekka valuu lasissa. Aika kuluu. Joskus kiduttavan hitaasti, joskus pelottavan nopeasti. Tiimalasi kuvataan myös monissa merirosvolipuissa. Lippujen tiimalasilla oli usein siivet, jotka kertoivat siitä, miten nopeasti aika on kuluva loppuun.

Oktanttia käytetään merellä paikanmäärityksiin. Se oli sekstantin edelläkävijä ja keksitty 1731. Merenkävijät pystyivät mittaamaan oman asemansa merellä mittaamalla taivaankappaleiden korkeuksia.

Sekstanttia käytetään paikanmäärityksiin merellä. Sen avulla mitataan taivaankappaleiden korkeuksia. Muita paikanmääritykseen käytettyjä vastaavantyyppisiä kojeita ovat oktantti ja kvadrantti.

Pinnakompassia käytettiin purjealuksissa muistin tukena 1700-luvulta lähtien. Kompassiruusun 32 sakarassa on kaikissa kahdeksan reikää, joista jokainen vastaa 1/2 tunnin tiimalasin valumisaikaa. Joka puolen tunnin päästä vahti siirtää tikkua siinä kurssivyöhykkeessä, joka vastaa purjehdusreittiä. Toinen tikku laitetaan joka tunnin välein alaosassa oleviin horisontaalisesti sijoitettuihin aukkoihin. Tällä mitataan kulkunopeutta.

Kaukoputken keksi Galileo Galilei vuonna 1609. Kaukoputki on suurentava valo-optillinen koje, jonka keksiminen teki mahdolliseksi tuoda kaukaiset tähdet lähelle tutkittavaksi. Tähtitaivas ohjasi merenkulkijaa.

Armillaarisvääri eli armillaaripallo on tähtitieteellinen mittauskoje, jolla mitattiin tähtien paikat taivaalla. Laitetta käytettiin myös maantieteellisiin paikanmäärityksiin. Sen keskipisteenä on maapallo. Sisäkehällä ovat aurinko, kuu ja planeetat. Ulkokehän renkaat osoittavat päiväntasaajan, etelä- ja pohjoisnavat, pituuspiirit ja leveyspiirit. Ensimmäiset armillaarisväärit tulivat käyttöön 1500-luvulla ja 1600-luvulla niitä käytettiin merenkulussa taivaankappaleiden liikkeiden seuraamiseen. Myöhemmin armillaarisväärejä on käytetty merikouluopetuksessa.

Papukaija tuli merimiehille tutuiksi vasta Amerikan löytämisen jälkeen 1500-luvulla. Tätä ennen laivoissa oli kanVerdanaintuja ja undulaatteja, Välimeren alueen lintuja, jotka kertoivat sirkutuksellaan laivan tulosta satamaan. Marakatti tunnetaan puupiirroksista merimiesten maskottina jo keskiajalta.

Yhdeksänhäntäinen kissa eli ruoska oli tehokas kurinpitoväline. Sillä laivan päällikkö sai kapinoivan miehistön tottelevaiseksi.

Merirosvoliput tulivat käyttöön 1700-luvulla. Tätä ennen merirosvo- tai kaapparilaivan kapteeni käytti laivansa tunnuksena joko hallitsijansa lippua tai ryöstämänsä laivan lippua. Pääkallolippuun merirosvot omaksuivat tunnuksensa ilmeisesti 1700-luvun hautakivistä. Merirosvolippujen aiheet ja värit symboloivat kuolemaa. Pääkallo ja sääriluut olivat 1600-luvulla yleinen kuoleman vertauskuva, mutta merirosvot ottivat ne käyttöönsä vasta sata vuotta myöhemmin. Miekat ja sapelit kertovat kantajansa voimasta. Niiden oli tarkoitus pelotella vastapuolta antautumaan. Useimmiten merirosvojen liput olivat mustia, mutta eivät aivan kaikki. Esimerkiksi Mustaparran lipussa oli paholaisen luuranko, tiimalasi ja verta vuotava punainen sydän.

Seija Väärä
TMM