tiimalasimerkki.gif (3150 bytes)    

Merirosvoja Suomen vesillä

 

LINKKEJÄ:




Merenkulku
Merirosvopäällikkö

 

 

 

Keskiajan merenkulku Itämerellä oli rannikkopurjehdusta ja saariston suojassa liikkumista. Matkan varrella odoteltiin suotuisia tuulia. Vaikka kompassi ja jonkinlaisia merikarttojakin oli otettu käyttöön 1300-luvulta alkaen, pääosa purjehtijoista käytti edelleen vanhoja, hyväksi koettuja navigointimenetelmiä. Aurinko, kuu, tähdet, maamerkit, luotsaus, lintuhavainnot, maan tuoksu, tuulen ja maininkien suunta, veden väri ja merenkäynnin laatu olivat edelleen tärkeimpiä merenkulun apuvälineitä. Saaristoreitit tarjosivat suojaisan purjehdusväylän luonnonvoimia vastaan, mutta myös oivallisia väijyntäpaikkoja kauppalaivoja vaaniville meri- ja rantarosvoille.

Kalmarin unionin aika oli levotonta aikaa. Itämerellä liikkui merirosvoja ja kaappareita. Merirosvot ryöväsivät laivoja omaan laskuunsa. Kaappareilla oli hallitsijalta saatu lupakirja eli kaapparikirja, jonka turvin he saivat harjoittaa "laillista merirosvousta". Kaapparikirjan haltijan rosvous oli kuitenkin kontrolloidumpaa, sillä se kohdistui ennalta määrättyihin vihollisiin ja saalis oli jaettava toimeksiantajan kanssa. Merirosvous ei rajoittunut pelkästään laivojen ryöstelyyn. Myös Suomenlahden, Pohjanlahden ja Ahvenanmaan rannikkokylien ja kaupunkien asukkaat joutuivat monesti hurjan hurjan rosvojoukon ryöstelyn kohteeksi.

Juuri ennen unionin syntyä 1396, jolloin Tukholma oli joutunut hansakauppiaiden valvontaan ja Gotlannissa ja Tukholmassa majailleet vitaliaanit hakivat uusia suojelijoita, he veljeilivät myös Turun linnan käskynhaltija Knut Bonpoika Gripin kanssa. Joukko vitaliaaneja lähti ryöstelemään Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoita. Heidän laivastoonsa kuului kahdeksan suurta ja toistasataa pientä alusta. He ryöstivät Raaseporin, mutta saivat saaliikseen vain 6 lästiä ruista ja veivät mukanaan 18 haarniskoitua palvelijaa. Raasepori ja Korsholma joutuivat useiksi vuosiksi vitaliaanien haltuun.

Merirosvot lähestyivät saariston suojaan ankkuroitunutta laivaa pyrkien yllättämään sen miehistön tai väijyivät sitä lymypaikoissaan. Ryöstötaktiikkana käytettiin lähinnä entrausta. Merirosvot tarttuivat hakojen avulla vihollislaivaan, nousivat sen kannelle ja pyrkivät riisumaan miehet aseista maataistelun keinoin. Tämän jälkeen miehistö kävelytettiin lankkua pitkin mereen. Tämä herätti Hansakaupungeissa suurta suuttumusta, sillä tapaa pidettiin erityisen julmana. Miehistö päästettiin myös joskus maihin, mutta vailla vaatteita ja ruokaa. Laivaa ei kannattanut tuhota, sillä saalis otettiin talteen, jaettiin ja myytiin. Vihollislaivaa voitiin käyttää houkuttimena. Sen turvin oli mahdollista päästä lähelle seuraavaa ryöstettävää kohdetta ilman, että hyökkäyksen kohteeksi joutuva laiva osasi edes aavistaa vaaraa. Kun rosvojoukko oli päässyt riittävän lähelle, oli helppo nousta vihollislaivan kannelle. Lähitaistelussa ratkaistiin, kuka peri voiton.

Kuulut Flemingin veljekset purjehtivat vuonna1436 ryöstelemässä kauppalaivoja ainakin kahdella suurella merirosvoaluksella, joissa oli yhteensä 60 hengen miehistö. Toiminta oli ilmeisesti tuottoisaa. Vuotta myöhemmin he olivat värvänneet avukseen 200 miehen joukon, joka piti Raaseporin linnaa tukikohtanaan kesäkuusta elokuuhun. Raaseporin ja Viipurin linnanpäällikön sijainen Karl Kristerinpoika Vaasa sai karkotettua Flemingin veljekset ja rosvojoukon Raaseporista tallinnalaisten avun turvin, mutta ei lopullisesti.

Muutamia suomalaisia merirosvoja tunnetaan myös nimeltä. Syyskuun 18 päivänä 1458 Dandzigissa tuomittiin kuolemaan 69 merirosvoa, heidän joukossaan olivat Hannu Henrikinpoka, Hannu Borinpoika, Hannu Jönsinpoika, ja Jesse Finne Suomesta sekä Pietari Olavinpoika Viipurista. Emme tiedä, pistettiinkö tuomitut kävelemään lankkua pitkin mereen, katkaistiinko kaula mestauspölkyllä vai päättivätkö he päivänsä hirsipuussa. Ruotsin lain eli Kristoffer-kuninkaan maanlain mukaan merirosvot oli mestattava miekalla, mikäli rikos oli yleisesti tunnettu ja teilattava, mikäli rosvous oli vaatinut ihmishenkiä.

Talonpojilla oli ikiaikainen oikeus käyttää hyödykseen haaksirikossa rantaan ajautuneet tavarat. Tätä etuutta talonpojat ja muu rahvas myös oppivat käyttämään ovelasti hyödykseen. He harhauttivat merenkävijöitä nuotiotulilla tai muulla tavoin poikkeamaan reitiltä ja ajamaan karille ja ryöstivät tämän jälkeen rantaan ajautuneen saaliin. Toiminta luokiteltiin rantarosvoukseksi. Raaseporin käskynhaltija ritari Lauri Akselinpoika sai Tallinnan raadilta tiedon tällaisesta rantarosvouksesta, kun tallinnalainen laiva oli haaksirikkoutunut Raaseporin saaristossa ja paikalliset talonpojat ryöstäneet ja kätkeneet kauppatavarat. Lauri Akselinpoika sai vangittua muutamia talonpoikia, joilta hän yritti saada selville tavaroiden kätkön. Hän ilmoitti myös rankaisevansa rosvoukseen syyllistyneitä ja palauttavansa kevään tullen löytyneet tavarat.

Merirosvojen toiminnasta Itämerellä on jäänyt elämään Alfred Tannerin laulu Rosvo-Roopesta. Tarinassa on piirteitä, jotka voisivat mainiosti liittyä vitaliaanien ja Kalmarin unionin aikaan.
"Viel´ Suomenlahden rannikot ne Roopen muistavat ja neidot Pietarinkin (Pietaria ei vielä ollut olemassa, mutta Novgorod) päätään puistavat ..."
"... Ja pelko oli suuri vielä Kokkolassakin"(eikä Kokkolaakaan, mutta Pohjanmaan rannikot)
"Ei tiennyt neito Ålannin kuink´ oli laitansa..."


 

KirjoittajaSeija Väärä
TMM