Kaupungit

VÄLIMERELTÄ POHJANMERELLE

Italiaan tuotuja itämaisia tavaroita ja Italian kaupunkien suurissa kutomoissa valmistettuja villakankaita lastattiin hevosten selkään tai vankkureihin. Sitten ne kuljetettiin alppisolien kautta ja jokireittejä pitkin Ranskaan ja Saksaan. 1200-luvulla genovalaisten laivat uskaltautuivat Gibraltarin kautta Atlantille ja sieltä Alankomaihin ja Englantiin.

Italian kaupunkien omat sotalaivat suojasivat kauppalaivoja ja jahtasivat Välimeren merirosvoja. Kiinni saaduille luettiin armotonta lakia vetämällä heidät raakapuun nokkaan. Siitä huolimatta merirosvoja aina riitti, sillä jo yksi onnistunut kaappaus teki köyhistä miehistä hetkessä rikkaita.

Rosvojen lisäksi maitse hitaasti liikkuvia vankkurisaattueita uhkasivat linnanherrat, jotka omilla alueillaan vaativat mielivaltaisia tulleja tai ryöstivät tavarat. Reinvirtaa päästä päähän kuljetetuista tavaroista joutui maksamaan tullia jopa 60 kertaa. Siksi oli edullista kuljettaa vain painoonsa nähden kallista tavaraa kuten mausteita. Teelusikallinen pippuria Lontoossa saattoi maksaa saman verran kuin säkillinen Intiassa.

Kauppiaat perustivat kiltoja ja kaupungit kauppaliittoja turvaamaan toimintaansa. Liitoista suurin ja mahtavin oli 1100-luvulla perustettu Pohjois-Saksan hansaliitto, joka toimi yli neljänsadan vuoden ajan. Hansaan kuului kymmeniä kaupunkeja, kuten Lyypekki, Hampuri, Danzig, Visby ja Tallinna.

Liiton voimat riittivät myös sodankäyntiin. Sen laivat pystyivät purjehtimaan vapaasti vuosisatojen ajan Itämeren ja Pohjanmeren satamakaupunkeihin, joihin saksalaisia kauppiaita asettui myös vakinaisesti asumaan.

TORI, RAATIHUONE JA KIRKKO

Kauppateiden varsilla sijaitsevien kaupunkien elämä vilkastui. Kauppiaat ja käsityöläismestarit tarvitsivat näppäriä apulaisia verstaisiin ja pajoihinsa. Kaupunki oli suuri houkutus myös maaorjalle, sillä hän sai vapauden, jos onnistui vuoden ajan olemaan työssä kaupungissa.

Keskellä kaupunkia oli tori, jota ympäröivät komea, kaupungin varallisuutta viestivä raatihuone ja suurimmat kauppatalot. Kirkon korkea torni oli maamerkkinä kaupunkia lähestyville maalaisille ja kaukomaiden tavaroiden vankkureille.

Kaupungin yhteisistä asioista päätti raati eli johtavien porvareiden neuvosto. Raati velvoitti kaupunkilaiset osallistumaan veronmaksuun, kaupunginmuurien vahvistamiseen ja vartiointiin. Yöaikaan vahtisotilaat valvoivat suljetun kaupungin rauhaa.

VAROKAA VETTÄ!

Muurin sisäpuolella monikerroksiset talot olivat melkein kiinni toisissaan, koska tilaa oli vähän. Kadut kiertelivät kapeina ja mutkittelevina. Usein kuului huuto: "Varokaa vettä!" Silloin lensivät vedet ja jätteet ovesta tai ikkunasta, mutta kuului hyviin tapoihin varoittaa ohikulkijoita.

Kaduilla vilisti rottia, ja jätteistä huolehtivat siat ja kulkukoirat. Kun lian ja likaisen veden synnyttämät kulkutaudit, kolera, lavantauti tai rutto, pääsivät alkuun, asukkaat olivat voimattomia. Tulipalo oli tiheään rakennetussa kaupungissa ainainen uhka.

MESTARI JA OPPIPOIKA

Kaupungeissa oli monia käsityöverstaita, joiden omistajia sanottiin mestareiksi. Mestareiden apuna työskenteli kisällejä ja oppipoikia. Suutari-, köydenpunoja-, hopeaseppä-, räätäli-, tynnyrintekijä- ja satulaseppämestarit perustivat omat järjestönsä, ammattikunnat. Ammattikunnat valvoivat työn laatua ja hintaa ja hillitsivät liiallista kilpailua.

Kun oppipoika aloitti alle kymmenvuotiaana verstaassa, hänellä oli edessään pitkä opintie. Mestarilta hän sai asunnon ja ruoan sekä opetuksen työhön. Noin kymmenen oppivuoden jälkeen oppipojasta tuli kisälli. Kisällinä hän alkoi saada palkkaa työstään, ja hänellä oli myös oikeus vaihtaa työpaikkaa tai hakea lisää oppia ulkomailta.

Kun kisälli vuosien vaelluksen jälkeen sitten pyrki mestariksi, hänen piti tehdä työnäyte. Jos kaupungissa oli ammattikunnan mielestä tilaa uudelle verstaalle, tuore mestari sai luvan perustaa oman työpajan ja pääsi ammattikunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

MUSTA SURMA

Tammikuussa 1348 saapui Genovaan maustelastissa ollut laiva. Merimiehet menivät illalla rannan kapakoihin, ja laivarottia vilisti kiinnitystouveja pitkin maihin, niin kuin aina satamissa. Mutta tällä kertaa mustarottien kirput levittivät paiseruttoa, joka oli lähtenyt liikkeelle Kiinasta.

Pian ihmiset saivat outoja oireita. Aamulla oli ankara päänsärky, sitten puistatuksia ja huimausta. Kuume nousi, ja rinnassa tuntui kovaa kipua. Kainaloon ja nivusiin ilmestyi kipeitä pahkuroita ja ihoon mustia läiskiä. Vuorokauden kuluttua sairastunut saattoi olla vainaja.

Kulovalkean tavoin rutto kulki läpi Genovan. Kaikki, jotka suinkin kykenivät, pakenivat kaupungista -ja veivät taudin mennessään. Muutamassa kuukaudessa rutto levisi koko Eurooppaan. Monin paikoin kokonaiset kylät autioituivat, ja laivoissa saattoivat kuolla kaikki merimiehet. Tällainen ruumislaiva lienee tuonut ruton myös Pohjoismaihin.

Parannuskeinoina poltettiin suuria rovioita, ja ihmiset kulkivat käryävä rikkiastia kädessään. Kylästä kylään vaelsi kulkueita, joissa ihmiset ruoskivat itseään anoen Jumalalta apua. Sveitsissä jotkut väittivät juutalaisten myrkyttäneen kaivot, mikä johti laajoihin juutalaisvainoihin eri puolilla Eurooppaa.

Kaksi vuotta riehuttuaan musta surma päättyi yhtäkkiä niin kuin oli alkanutkin. Sen surmasi ilmeisesti noin 25 miljoonaa ihmistä eli lähes kolmanneksen Euroopan väestöstä. Taudilta säästyneet ihmiset tanssivat riemuiten kaduilla ja vaelsivat juhlakulkueina kirkkoihin kiittämään pelastumisestaan.