 |
Unikankareen kummulle, jonka läheisyyteen oli kasvamassa
kaupunkiyhteisö, rakennettiin 1200-luvun puolivälissä pieni puukirkko. Se palveli
saksalaiskauppiaita ja seudun talonpoikia. Tuomiokirkko ja piispan palatsi sijaitsivat
tuolloin Koroisten niemellä. Piispa Johanneksen aikana (1286-1290) uuden tuomiokirkon
rakentaminen Unikankareen kummulle saatiin hyvään vauhtiin. Piispa Maunu (1291-1308)
jatkoi kirkon rakennuttamista. Yksilaivainen hallikirkko rakennettiin kokonaan tiilestä.
Runkohuone varhaisgoottilaisine ikkunoineen oli kooltaan 35 x 22 metriä. Sakaristoa
laajennettiin. Kirkko vihittiin käyttöön 17. kesäkuuta vuonna 1300 ja pyhitettiin
Neitsyt MVerdanale ja Pyhälle Henrikille. Kun tuomiokirkko vihittiin, se ei vielä ollut
valmis. On mahdollista, että kirkko oli tuolloin vain osittain katettu: Kirkon rakennus-
ja uudistustyö jatkui vielä vuosisatoja ennen kuin kirkko saavutti nykyisen asunsa.
Turun tuomiokirkon pienoismalli vuodelta 1300 Turun linnassa. Mallin asiantuntijana on
toiminut FT Knut Drake. Seija Väärä/TMM |