|
POJAT
KERTOVAT
|
|
|
Mikko Suominen, nykyajan poika vuonna 2001
|
Paavo herää auringonsäteiden osuessa hänen silmiinsä. Isä on avannut ikkunaluukut ja lähdössä verstaan puolelle. Kukon kiekuna herättää myös muut valmistautumaan päivän askareisiin. Olkipatja kahisee kun Paavo kömpii sisarustensa keskeltä. Pellavainen alusmekko vaatisi hihansuusta jo paikkausta. Poika pukee villakoltun päällensä ja hörppää hapanleivän painikkeeksi simaa. Isoäiti herättelee Paavon siskoista vanhinta, seitsemän vuoden ikäistä Kerttua, kaitsemaan nuorempaa lapsikatrasta. Isoäiti on joutunut tämän kevään ajan huolehtimaan taloudesta ja lasten kasvatuksesta. Lasten äiti ja hänen poikansa vaimo näet menehtyi lapsivuoteeseen päästäessään kuudennen lapsensa maailmaan. No, kyllä taloon kohta uusi emäntä saadaan. Isoäiti ei jaksa raskaita töitä enää paljoakaan tehdä. Paavon tehtävänä on seuraavaksi ruokkia possu ja kanat, jotka äänekkäästi vaativat jo osaansa. Paavo ei pane pahakseen tätä tehtäväänsä, sillä kotieläimet ovat hänelle rakkaita. Ja olihan niiden ansiosta ruokapöydässä ollut talvellakin runsaasti aterioitavaa. Eläimet tarvitsevat vettä ja samalla kun Paavo hakee sitä, toimittaa hän sangollisen myös kotitupaan. Vielä pitäisi hakea puita tuvan lämmitystä ja ruoanlaittoa varten. Sitten hän joutaisikin jo isän avuksi. Aamulla vedenkantomatkallaan Paavo näki pojan laahustavan aukean läpi. Tuo poika tuli äveriään miehen talosta ja oli matkalla kirkon vierustalla sijaitsevaan katedraalikouluun. Poika hieraisi vielä silmiään ja ryhdisti selkänsä ennen koululle saapumistaan. Paavo ei kadehtinut koulupoikien kurinalaista elämää. Koulua käyvät alkoivat opiskelun aamuviideltä. Lukuisien hartaushetkien ja lyhyiden taukojen jälkeen koulupäivä päättyi iltapäivällä viiden aikoihin. Ei olisi Paavo jaksanut istua oljilla koko päivää oppia päähänsä oikomassa! Kyllä isän oppipoikana oleminenkin tuntui houkuttelevalta, vaikka hän toisinaan unelmoi lukutaidosta ja opiskelusta Ranskanmaalla. Jotkut katedraalikoulua käyneet olivat jatkaneet opintoja Pariisin yliopistossa, niin hän oli torilla kuullut. Paavo piti kaikenlaisista peleistä ja hän oli kuullut että koulussa opittiin pelaamaan shakkia. Sepä olisi hieno taito! Tynnyrintekijän poika Paavo tietää, että ennen kuin tuulet muuttuvat lempeän lämpimiksi ja koittaa kesä, muuttuvat hänen vielä melko huolettomat päivänsä paljon raskaammiksi. Poika on jo siinä iässä, että oppipojaksi pitäisi ryhtyä. Paavon isä on tynnyrintekijä ja isän oppiin hän pian pääseekin. Onneksi, sillä tynnyrinteko oli Paavon mielestä mielenkiintoista puuhaa. Oikeastaan poika olikin jo isän verstaalla harjoitellut työkalujen käyttöä, hänestä oli mukavaa seurata työntekoa. Verstaalla näki myös monenlaisia ihmisiä, jotka tulivat tynnyreitä hakemaan. Monesti Paavo olikin kuullut näiden ihmisten puheista sen, minkä hän maailmanmenosta tiesi. Monesti isä teki tynnyreitä kauppalaivoihin ja sai vastineeksi Saksanmaan viiniä ja kun hän valmisti tynnyreitä oluttuvan isännälle oli palkkiona sakeaa, tummaa olutta. Tuolloin illat verstaalla kuluivat laulun ja ilonpidon merkeissä. Silloin saivat lapset tuvassa pinnistellä unentuloa, niin äänekkäästi työpajalla juhlistettiin miesten kesken työn valmistumista ja vaihdettiin kuulumisia maailmanmenosta. Tänään, keväisenä aamuna armon vuonna 1345 Paavon oli määrä toimittaa isän asiaa Mätäjärven suutarille. Paavon asiana on kertoa työn valmistumisesta suutarille. Samalla hän saa tavata ystävänsä, joka on oppipoikana kengäntekijällä. Paavo kulkee Mätäjärvelle omia teitään. On mukavaa kuljeskella talojen nurkilta aina eri reittejä. Nahkurin talolta tulee epämiellyttävä haju, vaikka se onkin syrjemmässä. Nahkuri pehmittää metsästäjältä ostamiaan hirvennahkoja ja säästää löyhkäävän liotusveden, sillä siitä hän keittää liimaa. Paavo ohittaa juoksujalkaa nahkurin pajan ja saapuu kohta suutarin luo. Melkein on isän asia unohtua, sillä Paavolla on kiire päästä kertomaan ystävälleen uudesta pelistä, jonka hän on oppinut. Osaakohan hänen ikätoverinsa jo kettupelin? Palatessaan takaisin suutarilta Paavo kulkee torin halki, jossa aina talvisin ja kesäisin vietetään Heikinmarkkinoita. Markkinoiden aikaan kaikki ihmiset ovat tapaamassa toisiaan ja hankkivat tarpeellista ruokatavaraa ja muita tarvikkeita, kuten tervaa. Paavo muistelee nähneensä torilla turkiskauppiaan, jolla oli myytävänä hirventalja. Kylläpä sellaisen alla on lämmin nukkua, kun karva kutittaa korvalehteä. Ihmisiä tuli markkinoille Uudeltamaalta ja Hämeestä asti, ainakin he saapuivat näitä teitä pitkin torille kirkon kupeeseen. Vihdoin on illallisen aika. Isäkin tulee verstaan puolelta puukko valmiiksi kädessään ja komentaa nuorimmat lapsensa aterialle. Monesti ei tarvitsekaan syömään käskeä, sillä kaikilla on jo kova nälkä. Isoäiti on valmistanut suolakalapiirakkaa. Onpa maittavaa! Suolaisen kalan kanssa tyhjenee kannullinen olutta. Nyt onkin aika levähtää ja antaa ruoan laskea ennen iltatoimia. Maittavan aterian annettua voimia jaksaa jokainen taas seuraavana päivänä tehdä työnsä . Kohta pimenee auringon laskiessa ja silloin on nukkumaanmenoaika. Kerttu ottaa viereensä kävystä ja villasta tekemänsä nuken ja alkaa kertoa perheelle aikaisemmin päivällä kuulemaansa tarinaa. Pieni liekki valaisee tupaa, kunnes sen viimeinenkin asukas painuu levolle ja sen sammuttaa. |