|
Pyhimyskultit |
|
LINKKEJÄ:Dominikaaniveli
Johannes |
Pyhimykset olivat keskiajan ihmisille tärkeitä esikuvia ja myös
välittäjiä suhteessa Jumalaan. Pyhimykseksi julistettiin kuolemansa jälkeen ihminen,
jonka katsottiin eläneen erityisen pyhää elämää ja siten päätyneen suoraan
taivaaseen marttyyrien tapaan. Sieltä käsin he saattoivat auttaa vielä maan päällä
eläviä ihmisiä heidän huolissaan ja välittää rukouspyyntöjä Jumalalle. Pyhimyksen
puoleen, joka oli itsekin elänyt ihmisen elämää huolineen ja murheineen, oli helpompi
kääntyä kuin Jumalan. Varhaiskeskiajalla pyhimyskultit olivat paikallisia ja pyhimykseksi julistamisen saattoi toimittaa paikallinen piispa. V. 1234 jälkeen ainoastaan paaveilla oli oikeus julistaa joku pyhimykseksi. Pyhimykseksi julistamista edelsikin tämän jälkeen ns. kanonisaatio-oikeudenkäynti, jossa pyrittiin vahvistumaan kandidaatin pyhyys. Pyhimyksellisyyden ehtoja olivat hyvän ja hurskaan elämän ohella ihmeet, joita pyhimys oli tehnyt eläessään tai kuolemansa jälkeen. Pyhimyksen ruumiin jäänteillä eli reliikeillä uskottiinkin olevan erityisiä voimia ja pyhimysten oletettiin oleilevan oman reliikkinsä lähistöllä. Siksi pyhimyksiä kannattikin rukoilla erityisesti niiden hautapaikoilla. Samoin pyhimys oli omana juhlapäivänään, joka oli yleensä hänen kuolinpäivänsä, erityisen vastaanottavainen ihmisten toiveille. Pyhimykset olivat ihmisille esikuvia hyvässä ja oikeassa kristillisessä elämässä, mutta etenkin kansanomaisessa uskossa pyhimysten puoleen käännyttiin erilaisten toiveiden muodossa, sillä pyhimysten uskottiin omaavan yliluonnollisia voimia. Pyhimyksille annettiinkin ns. ex-voto lahjoja. Jos pyhimys täytti ihmisen toiveen, paransi vaikkapa sairaudesta, suoritti ihminen pyhimykselle lupaamansa teon. Tämä lahja saattoi olla pyhiinvaelluksen pyhimyksen hautapaikalle tai rahan lahjoittaminen uuden pyhimyskuvan tekemiseen. |