KESKIAJAN RUOKATALOUS SUOMESSA

Turun piispa, Suomen uskonpuhdistaja ja kirjakielen luoja Mikael Agricola runoili vuonna 1551 suomalaisten muinaisjumalista näin:

Vaikka suomalaisista oli tullut kristittyjä jo 1100-luvulla, voitiin vanhoja pakanallisia muinaisjumalia vielä rukoilla, esimerkiksi silloin, kun haluttiin turvata tulevan vuoden sato. Runossa mainitut jumalat Tapio, Ahti, Rongoteus, Pellonpekko ja Wirankannos olivat ruokajumalia ja niihin kuului myös Äkräs, joka huolehti herneen, pavun, nauriin, kaalin ja lantun kasvusta. Runo sopii vaikka keskiaikaiseksi ruokarukoukseksi.

Keskiajan ruokatalouden avainsanoja olivat paasto, silakka, suola ja olut.

Keskiajan ruokatarvikkeita tuohiropeessa: nauriita, herneitä, härkäpapuja, ohranjyviä, ohrarieskoja, nokkosta ja ruohosipulia.

Ruoanlaittoa avotulella. Padassa keittoa, kivellä ohrarieskoja paistumassa ja vartaassa kaloja kypsymässä.

Keskiajan yleisimmät ruokatarvikkeet, kaali, haltrattu silakka, ruisleipä ja suola.

Jauhopuuro eli huttu oli yleinen arkiruoka. Juhlapäivinä rahvaskin saattoi saada puuroonsa voisilmän ja palanpainikkeeksi mehevää palvattua sianlihaa. Härkimellä sekoitettiin jauhot puuroon.

Luostarista lähtöisin olevan viipurinrinkelin perinteisiä mausteita olivat sahrami, muskotti ja kardemumma.

Keskiaikaisia herrojen herkkuja, pieniä kapakaloja, kapahauki ja kuivattu hauenpää.

KUVAT SUURENEVAT KLIKKAAMMALLA

Artikkelin kirjoittaja Marja Hartola järjestää myös KESKIAIKA-pitoja. Tässä hänen laatimansa ruokalista.

Suomi kuului keskiaikana katoliseen kirkkoon, joka määräsi tarkkaan paastopäivät, jolloin ei saanut syödä lihaa, vaan oli tyydyttävä kalaan.
Paastopäiviä olivat maanantai, keskiviikko, perjantai ja lauantai eli kalapäiviä oli enemmän kuin lihapäiviä.

Silakasta tuli keskiaikana tärkeä elintarvike ja vientiartikkeli. Silakka oli edullista jokapäiväistä ruokaa. Sitä syötiin varsinkin suolattuna ja suolasilakan suolapitoisuus saattoi olla jopa 30 %.

Ruoan suolaaminen oli keskiaikana tärkeä säilöntäkeino, sillä silloin ei ollut jääkaappeja. Saksalaiset hansakauppiaat toivat suolaa ulkomailta Suomeen ja se oli niin kallista ettei kaikilla ollut varaa ostaa suolaa.

Suolainen ruoka tietysti janotti. Olut oli tärkein juoma keskiaikana ja usein se oli luotettavampaa kuin kaivovesi. Olutta joivat kaikki ja useita litroja päivässä. Onneksi oluen alkoholipitoisuus ei sentään ollut suuri, silloinhan ihmiset olisivat olleet humalassa koko ajan. Lapset, naiset ja palvelijat joivat miedompaa olutta kuin sotilaat ja herrat. Olut oli ravitsevaa ja olikin osa päivittäistä ravintoa.

Naantalin luostarissakin oli oma panimo ja luostarin säännöissä oli määrätty, että paras olut varattiin johtajalle, toiseksi paras munkeille ja nunnille ja huonoin olut myytiin pyhiinvaeltajille.

Kaalisoppa oli yleisin arkiruoka koko Euroopassa keskiaikana. Lisäksi syötiin muita keittoja, muhennoksia, puuroja, leipää, kuivattua kalaa eli kapakalaa ja savustettua lihaa. Keskiaikaisia ruokia olivat myös pylsy, syltty, palttu, kropsu ja kampsu.

Pidoissa juotiin viiniä ja hunajalla makeutettua simaa tai siman ja oluen sekoitusta eli mjölskaa ja syötiin lintu- tai jänispaistia, verimakkaroita, pasteijoita, maustettuja limppuja, juustoa, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.

Keskiaikaiset pidot saattoivat olla hurjia syöminkejä ja tarvittiin ohjeita, miten käyttäytyä niissä. Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti vuonna 1530 kirjan Käytösohjeita nuorukaisille. Kirja on suomeksi Cullainen Kiria Nuorukaisten Tapain Sijwollisuudest. Muutamia esimerkkejä kirjan ohjeista:

(Coconaisia Paloja äkisti niellä on Nälkäkurkein ja Narrein Tapa.
Ojenda toiselle nijtä joistas puolen syönyt olet ei ole cunniallinen Tapa.
Nijn cuin myös ricki purtua Ruoca otta suustans ja panna Lautaiselle on ruma. Sillä jos jotakin on otettu jota eij taita alsnieldä nijn käändäkön itzens pojes ja salaisest heittäkön johongun paickaan.)

Ahkeruus oli hyve eikä laiskana saanut olla. Keskiaikainen kotitalousopas neuvoi talonpojan vaimoa eli maatalon emäntää tämän aamuaskareissa näin:

Hän (vaimo) ei saa olla laiska. Hänen tulee ensin rukoilla noustuaan vuoteesta, sitten siivota talo, kattaa pöytä, lypsää lehmät, juottaa vasikat, pukea lapset, laittaa ruokaa, leipoa ja panna olutta, lähettää jauhosäkit myllyyn, valmistaa voita ja juustoa, hoitaa siat ja kerätä munat.

Keskiaikana lääkkeet tehtiin itse sekoittamalla yrttejä, kuivattuja hedelmiä, eläimen ja jopa ihmisen rasvaa, eläinten ulosteita ja hunajaa, maitoa tai munia. Tässä muutamia lääkereseptejä:

Yrttilääke nivoon: Ota vatsatautiin ja nivoon eli huonoon ruokahaluun anista, kuminaa, inkivääriä, muskottia, saksankuminan siemeniä ja tuoretta minttua. Hakkaa kaikki hienoksi jauheeksi ja syö.

Kuminalääke vatsavaivoihin: Murskaa morttelissa yksi mitallinen kuminoita. Valuta astiaan sama mitallinen hyvää olutta. Laita kiehumaan. Siivilöi. Juota lämmin kuminalääke sairaalle. Kääri kuminat pellavaliinaan sydämenmalliseksi nyytiksi ja laita kuuma haude potilaan vatsalle.

Huttu, puuro
Juurikas, juurikka, räätikäs, räätikkä, lanttu
Mutti, ruisjauhoista ja vedestä tehty, kalaliemessä keitetty jauhoruoka
Mämmi, ruisjauhoista ja vedestä tehty, uunissa paistettu puuro
Palttu, kampsu, kropsu, kruppana, verestä ja jauhoista tehty ja uunissa paistettu veripannukakku
Pepu, jauhoista ja vedestä sekoittamalla tehty, keittämättä syötävä ruoka
Pylsy, eläinten mahalaukkuun tehty paksu makkara
Rokka, herneistä tehty ruoka
Soppa, lantusta tai kaalista tehty ruoka
Syltty, puupyttyihin säilötyt hienoksi hakatut, keitetyt ja suolatut sisäelimet

Kalmarin lääninmuseon keskiaikasivut Mat i medeltiden
Gotlannin keskiaikaviikon sivut Medeltidsveckan på Gotland
Keskiaikaisia reseptejä Oulun keskiaikaseura

Maggie Black, The Medieval Cookbook, 1992, ruotsinkielinen versio Den medeltida kokboken, 1993.
Marja Hartola, Kasknauriit, sualsilakka ja kyrsä arken - sallatti, setsuuri ja lantloora pirois. Varsinaissuomalaista ruokataloutta 1000 vuoden ajalta, Pöytä on katettu -näyttelyn luettelo, Turun maakuntamuseo 2000.
Marja Hartola, 1000 vuotta suomalaista ruokataloutta, Emäntälehti Martat 1/2000, 2/2000 ja 3/2000.
Lars O, Lagerqvist - Nils Åberg, Mat och dryck i forntid och medeltid, 1994.
Hilkka Uusivirta, Suomalaisen ruokaperinteen keittokirja, 1998.