Kaupungissa asui Saksasta tulleita kauppiaita, jotka muodostivat oman tiiviin yhteisönsä. Heidän lisäkseen kaupunkiin kerääntyi, paremman elintason toivossa, kasvavaa vauhtia suomalaisväestöä ympäröivältä maaseudulta, lähinnä palvelijoita ja käsityöläisiä. Elintarvikkeiden, polttopuiden ja muiden päivittäistarvikkeiden osalta kaupunki oli riippuvainen ympäröivästä maaseudusta.

Suurelle osalle ihmisistä elämä oli yksinkertainen ja lyhyt. Kaikki kaupunkilaiset tunsivat toisensa ja useimmat läpikotaisin. Asutus polveili harvana nauhana Tuomiokirkolta joen vartta alajuoksulle kohti dominikaanikonventtia.

Vuosi 1300 oli aivan erityinen vuosi. Katolisen kirkon pää, Jumalan oikea käsi ja Kristuksen edustaja maan päällä, paavi Bonifacius VIII, oli Roomassa julistanut vuoden 1300 yleiseksi riemuvuodeksi. Tämän vuoksi Turussakin oli jo hyvissä ajoin ryhdytty mittaviin toimenpiteisiin: komea uusi kirkko Unikankareen kummulla oli lähes viimeistä silausta vaille valmis. Se odotti enää vain käyttöön vihkimistä ja Suomen kansallispyhimyksen, Pyhän Henrikin, pyhäinjäännösten siirtämistä sinne Nousiaisisten kirkosta. Vihkiminen tapahtuisi kesäkuussa.

Ajan kulumista rytmittivät paljolti vuodenajat ja niihin liittyvät työt. Kauppiaiden vuosi jakaantui kauteen, jolloin laivat kulkivat ja kauteen, jolloin ei purjehdittu. Saksalaiset pitivät tiiviisti yhtä ja noudattivat kotimaansa tapoja ja perinteitä, kun taas suomalaisväestö eli enemmänkin ympäröivän maaseudun rytmissä.

Kirkonmenoissa noudatettiin dominikaaniliturgiaa. Kirkko, uskonnon edellyttämät rukoushetket ja paastot sekä pyhimyksille nimetyt juhlat ja niihin liittyvät traditiot olivat elämän olennainen sisältö. Jumala puuttui aktiivisesti ihmisten arkipäivän elämään ja oli läsnä monissa käytännön ratkaisuissa. Ihmiset tunsivat pyhimykset ja heidän elämänsä yhtä hyvin kuin nykyihminen tuntee televisiosarjojen päähenkilöt ja tapahtumat. Monet nykyiset nimipäivät ja koko nimipäiväperinne juontavat juurensa eri pyhimyksille nimetyistä kirkollisista juhlapäivistä.

SIIRRY TUTKIMAAN VUODEN 1300 KALENTERIA

************************************************

År 1300 var Åbo ett litet samhälle med handelsmän och hantverkare. Det låg på vägen från Aura ås mynning till Korois udde, platsen för biskopens palats och den dåvarande kyrkan. En bit nedströms från Åbo låg dominikanmunkarnas konvent. Vid mynningen till Aura å höll man på att bygga ett kastell för att stärka förvaltningen i Sveriges östra landskap.

I staden bodde handelsmän från Tyskland, som bildade en egen tät gemenskap. Vid sidan av dem drog allt mer finsk befolkning från den omgivande landsbygden in till staden, närmast tjänstefolk och hantverkare, i hopp om en bättre levnadsstandard. För livsmedel, ved och andra förnödenheter var staden beroende av den omgivande landsbygden.

För de flesta var livet enkelt och kort. Alla stadsbor kände varandra - de flesta utan och innan. Bosättningen sträckte sig i ett glest band längs ån, från domkyrkan ner mot dominikankonventet.

År 1300 var ett alldeles speciellt år. Den katolska kyrkans överhuvud, Guds högra hand och Kristi ställföreträdare på jorden, påven Bonifacius VIII, hade i Rom utlyst året till ett allmänt jubelår. Av den anledningen hade man även i Åbo satt igång ett enormt projekt i god tid och nu var den nya kyrkan på Sömnens kulle så gott som klar. Den väntade bara på invigningen och att relikerna av Finlands nationalhelgon, Sankt Henrik, skulle föras hit från den äldre domkyrkan i Nousis. Invigningen skulle äga rum i juni.

Årstiderna och de göromål man hade under året gav tillvaron dess rytm. Handelsmännens år indelades i den tid då skeppen kom och gick och den tid då seglatsen låg nere. Tyskarna höll tätt ihop och levde enligt sitt hemlands seder och bruk, medan den finska befolkningen levde mer enligt den omgivande landsbygdens rytm.

I gudstjänsten följde man dominikansk liturgi. Kyrkan, de bönestunder och fasteperioder som tron föreskrev samt de högtider som tillägnades helgon och de traditioner som hörde till festligheterna gav livet dess väsentliga innehåll. Gud var närvarande i människors vardag, vilket avspeglade sig på hur man löste många praktiska frågor. Folk kände till helgonen och deras liv lika väl som människor idag känner till personer och händelser i tv-serier. Många av våra nuvarande namnsdagar och hela traditionen med namnsdagar går tillbaka på de olika kyrkliga högtider som tillägnades helgon.