"WindMills" - NETD@YS99 PROJEKTI
In English, Please!
Tavoitteet
"WindMills" Netdays99 projektin tarkoitus on peilata oloja ja uskomuksia vuosituhannen takaa eli vuoden 1000 paikkelta tähän aikaan. Metaforana on partnerikaupunkien omia vuosituhannen alun ajoilta säilyneitä rakennuksia esittelevä keskiaikainen "virtuaalikaupunki" näkymineen. Keskiaika kiinnittyy nykyaikaan selaimen avulla. Kuvien ja tekstien lisäksi tarjolla on 3D-panoraamoja ja keskiajan musiikkia, tehostamassa oppilaan eläytymistä aiheeseen.
Ajallisesti Netdays'99 on lähellä pelättyä, vuosituhannen vaihteen katastrofia. "Tietokoneiden tekemien virheiden" seurauksena tietokoneen käyttäjä voi löytää itsensä vuodelta 1000 sen sijaan, että vuosiluku tulisi pian olla 2000.
Projektin pääteemana on ajalle tyypilliset uskomukset. Ensimmäisen vuosituhannen kynnyksellä tulivat tuulimyllyt Eurooppaan. Nyt vuoden 2000 paikkeilla tietokone on tehnyt vastaavan läpimurron ja sen tuomiin vihamielisiin viruksiin ja ohjelmavirheisiin suhtaudutaan nyt niin kuin Don Quiote suhtautui aikanaan tuulimyllyihin. Historia toistaa itseään, ja tähän tosiasiaan tartutaan oppilaita aktivoitaessa. Vertailut ovat kuvitteellisia, piirroksien tai historiallisten näytelmien keinoin visualisoituja, mutta museohenkilöstön ja opettajien vankka asiantuntijuus on suunnittelun taustalla. Tavoitteena on saada pysyvää, mutta jatkossakin muuttuvaa nykyaikaista ja luotettavaa oppimateriaalia koulujen käyttöön.
Projektikoulut osallistuvat tekemiseen syys- ja lokakuussa 1999. Opettajaryhmät (20 + 20+20) kouluttautuvat ennen sitä Turussa ja jokainen sitoutuu silloin toteuttamaan sovitun keskiaikaan liittyvän osatehtävän omien oppilaittensa kanssa. Keskiajan kulttuuria voidaan tarkastella mm. tapakulttuurin, asumisen, liikenteen, vaatetuksen, ravinnon, luonnontieteiden näkökulmasta ja minkä tahansa nykyisen oppiaineen välityksellä.
Samanaikaisesti kouluissa tapahtuvan työskentelyn kanssa historian, kuvittajien ja ohjelmoinnin asiantuntijaryhmä rakentaa runkosivuston, johon oppilastuotokset myöhemmin lisätään.
Edellä on kuvattu historian rattaan pyöräyttäminen noin tuhat vuotta ajassa taaksepäin. Menneessä ajassa esiintyy joukko keskiajan roolihahmoja, joihin voi tutustua, valita omansa ja lähettää ystävilleen elektronisia postikortteja muistuttamaan tapahtumasta. Kortissa saattaa olla keskiajalla elänyt kauppias tai joku muu avainhahmo. Roolit ovat apuna opiskelussa, jonka yhtenä tavoitteena on keskiajan olojen vertaaminen nykyaikaan. Historian tiedot perustuvat tosiasioille, mutta nykyajan yhtäläisyydet jätetään opiskelijoiden itsensä oivallettaviksi. Esimerkiksi munkkien ja pappien kategoriassa esitetään kuva munkista, jonka päälaki on ajeltu kaljuksi. Paljaan päälaen, tonsuurin, viesti oli että henkilö on luopunut kaikesta maallisesta. Oppilaan arvioitavaksi jää, onko tänään myös tonsuureita ja mitä ne saattavat nyt viestiä?
Tapahtumaviikolla vuorovaikutteiseen mielipiteiden ilmaisuun samoin kuin postikorttien lähettämiseen voi osallistua sivuston kautta kuka tahansa. Jotta asiaan perehtymätönkin saisi kiinni keskiajan käsitteistöstä yms., niin sivustoon sisältyy on myös tekstihaku. Kun hakusanaksi antaa esim. sanan tonsuuri, niin näkyviin ilmestyy heti vastaava kuva ja kuvateksti. Kaikki syntyvä historian aineisto luokitellaan tietokannaksi, jotta se kelpaisi koulujen oppimateriaaliksi ennakoiden tulevien vuosienkin opiskelijoiden käyttöä.
Tapahtumaviikolla on luvassa myös äänestyksiä ja mielipidekyselyjä eri aiheista ja niiden tuloksia voi seurata reaaliajassa ja joukko historian asiantuntijoita on vastaamassa keskiaikaa koskeviin oppilaiden kysymyksiin.
"WindMills"- projekti on myös erinomainen, arkitodellisuuteen kytkeytyvä liittymä Opetushallituksen Turussa käynnistämään laajaan menetelmäkokeiluun "Tieto- ja viestintätekniikan intensiivinen käyttö opetuksessa ja oppimisessa". Toisaalta k.o. kokeilun kautta myös projektiamme voidaan tehdä Suomessa laajalti tunnetuksi.
"WindMills" projektin toteutus
| VAIHE | TEKIJÄT | KOMMENTIT |
projektin suunnittelu ja materiaalin kerääminen |
TOP-keskus: -valo-/videokuvaaja |
projektiin osallistujien käytössä on yhteinen postituslista windmill@tkukoulu.fi |
www sivujen tekeminen |
-editointi,
TOP-keskus, Pirjo Sinervo |
testaukset: suunnitelijat ja paikalliset opettajat |
"Opettajat
kouluttavat opettajia" 1. kurssi n. 20 opettajalle eri EU-maista 2. kaksi kurssia 20 + 20 opettajalle Turusta ja ympäristöstä |
koulutuspaikka TOP-keskus - Turkka Sinervo, Pirjo Sinervo, Minna Salonen, Pekka Saarela |
- opettajat mukaan postituslistalle - sivuston kehittäminen ja ideointi tulevaisuuttakin silmälläpitäen |
| Netd@ys99 - viikon tapahtumat 13-21 marraskuuta 1999 1. materiaalituotanto jatkuu kouluissa 2. mielipidefoorumit avoinna Internetissä keskiajan ja nykyajan elämänkäsitysten vertailemiseksi 3. "WindMill Postikonttori" avoinna kaikille: |
Opettajat
ja oppilaat työskentelevät kouluissaan. Oppilaat voivat lähettää kysymyksiä keskiajasta historian asiantuntijoiden vastattavaksi. |
Sivulla vierailevien määrää lasketaan ja kartoitetaan mistä päin maailmaa kukin on. Lehdistötilaisuus. Tiedotuksen päävastuu: yhteistyökumppanimme |