STEAM Turku järjestää jo toista kertaa haastekilpailun Lounais-Suomen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen lapsille ja nuorille. Lasten ja nuorten tavoitteena on löytää konkreettisia ratkaisuehdotuksia Itämeren ja Saaristomeren tilan parantamiseksi.

Kuvassa viime vuoden 1. sarjan voittaja ”Roskarobotti-animaatio”.

Itämeri on ainutlaatuinen ja arvokas lähimeremme. Tällä hetkellä Itämeren suurin ongelma on rehevöityminen. Lisäksi ilmastonmuutos lisää rehevöitymisen vaikutuksia Itämeressä. STEAM junior -haastekilpailuun osallistuvien lasten ja nuorten tehtävänä onkin ratkaista tänäkin vuonna ihmiskunnan ja maapallomme suurimpia haasteita: keksiä konkreettisia ratkaisuehdotuksia Itämeren ja Saaristomeren tilan parantamiseksi.

Haastekilpailuun voivat osallistua kaikki turkulaiset varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen lapset ja nuoret sekä Lounais-Suomen alueen oppilaitokset. Haastekilpailun ratkaisut pyydetään kertomaan videon välityksellä.

STEAM junior -haastekilpailun voittajat esitellään toukokuussa pidettävässä palkintogaalassa.

Tutustu haasteeseen>>

STEAM Turku julkaisee ideakilpailun
Merkitty: